21.3.2010

Maailman paras kauppakassi II

Edellisellä Helsingin reissulla pari kuukautta (!!!) sitten suoritin jo perinteeksi muodostuneen reissun Marimekon tehtaanmyymälään Herttoniemeen ystäväni kanssa. Aiemmin samasta paikasta oli ostettu samassa seurassa kangas, josta sitten valmistui "maailman paras kauppakassi". Tällä reissulla ei voinut taaskaan vastustaa kiusausta ja mukaan lähti pari metriä tätä ihastuttavan raikasta markiisivahvuista kangasta.


Kassia paransin vielä entisestä ompelemalla siihen heijastinlankaa. Ohuen heijastinlangan ompeleminen onnistuu ompelukoneellakin, kun puolaa sen käsin ja käyttää alalankana. Päällylankana käytin läpinäkyvää ompelulankaa, joten kääntöpuolellakaan ei mitään näy. Ihan niin kuin sillä nyt olis väliäkään, mutta kuitenkin...


Valokuvauksessa en ole päässyt vielä itseäni tyydyttävään tulokseen heijastimien kuvaamisessa, tämä kuva lähti ystävälle multimediaviestinä vielä kassin valmistumisen alkuvaiheessa. Mieletön lopputulos!



Samalta reissulta lähti mukaan myös aivan ihastuttavia vetoketjuja huippu halvalla. Vaikka vähän syrjässä onkin, niin tuo tehtaanmyymälä on käymisen arvoinen paikka!

1 kommentti: